Kokeileva työpaja

Taidetyöpaja kehitysvammaisille ilman ikärajaa. Työpajassa tehdään omaa taiteellista työtä monipuolisilla tekniikoilla.

Opetus: 2h viikossa

Kokeileva työpaja kutsuu tekemään taidetta!

Vihdin kuvataidekoulun Kokeileva työpaja on taideryhmä, jossa jokainen voi tehdä taidetta omista lähtökohdistaan taideopettajan tukemana ja ohjauksessa. Ryhmään voivat osallistua esimerkiksi kehitysvammaiset tai erilaisissa oppimisen haasteissa tukea tarvitsevat henkilöt. Ryhmässä ei ole ikärajaa. Toiminnan lähtökohta on, että mahdollisuus taiteen tekemiseen kuuluu kaikille. Ryhmäkoko pidetään pienenä, joten opettaja ehtii tukea jokaista taiteen tekijää yksilöllisesti. Opettajana ryhmässä toimii kuvataideopettaja Tommi Sandberg, jolle erityisryhmien ohjaaminen on tuttua.

20210930_111926

Kokeilevassa työpajassa työskennellään monipuolisesti kuvataiteen eri tekniikoin huomioiden ryhmäläisten yksilölliset tarpeet. Tehtäviä tehdään ohjatusti opettajan esimerkin tukemana, mutta osallistuja voi halutessaan työskennellä myös omien ideoiden parissa saaden opettajan ohjausta. Kokeileva työpaja on osa Kuvataidekoulun yhteisöä, joten koulun teemapäivät ja retket ovat avoinna myös työpajan osallistujille. Tarvittaessa koulun yhteisiin tapahtumiin kannattaa ottaa mukaan avustaja. Työpaja osallistuu muiden ryhmien tavoin Kuvataidekoulun näyttelyihin.

Tervetuloa mukaan!